Stilo - 2022

ESITTELY: Valikoimamme koostuu huolella valituista tuotteista, ja jokaiseen tuotesegmenttiin on valittu kaikkein parhaat vaihtoehdot. Olemme yksinkertaisesti poimineet sinua varten rusinat pullasta! Kaikki kuvastossa olevat tuotteet varastoidaan, painetaan tai muulla tavoin jalostetaan, tarkastetaan, pakataan ja lähetetään yhdestä ja samasta Ruotsissa sijaitsevasta paikasta. Näin vältämme turhat rahti- tai kuljetuskustannukset toimittajien ja painojen välillä jne. ja samalla voimme pitää sekä toimitusajat että laatutason paremmin hallinnassa. Mainostuotteiden eli niin kutsuttuun tuotemediaan kuuluvien tuotteiden kasvu on viime aikoina ollut voimakasta, ja tänä päivänä tuotemedia onkin itsestään selvä väline yrityksen markkinoinnissa. Tuotemedia myös kasvaa jatkuvasti moniin muihin mainos- medioihin verrattuna. Tuotteissa voi esiintyä painoteknisistä syistä johtuvia väripoikkeamia. Jos tuotteen värillä on suuri merkitys, suosittelemme, että tilaat näytetuotteen ennen varsinaisen tilauksen tekemistä. Lisätiedot: katso viimeinen sivu. Ruotsissa valmistetut tuotteet. Tämä symboli osoittaa tuotteita, jotka ovat yksi eri syistä parempi ympäristövalinta. Antibakteerilla hoidetut tuotteet materiaalia. Uutisia luettelossa löydät helposti tämän symbolin kautta! ”Björka” on keittiö- ja kotitaloustarvikkeiden sarja, joka on suunniteltu ja valmistettu Ruotsissa. Björkalle tunnusomaista ovat uniikki design, innovatiiviset toiminnot ja ratkaisut sekä ei suinkaan vähäisimpänä minimaalinen ilmastovaikutus. Tuotteet valmistetaan ja jalostetaan Fristadissa ja pakataan Boråsissa, mikä merkitsee, että kaikki tuotanto on keskitetty vain 15 km säteelle! Raaka-aine koivu, noudetaan ruotsalaismetsistä, minkä ansiosta Björka on yksi markkinoiden ilmastoviisaimmista keittiösarjoista. Materiaali: Ruotsalainen elintarvikekäyttöön hyväksytyllä parafiiniöljyllä käsitelty koivu. Viisi vahvaa argumenttia ”Björkasta”: Ympäristöystävällinen ja luonnollinen materiaali. Lähituotettua. Minimaalinen ympäristövaikutus. Ei turhia pakkauksia. Tukee ruotsalaisia yrityksiä ja työpaikkoja. Lisätietoa sivulla: 100 BJÖRKA FRISTADISTA:

3 SISÄLLYSLUETTELO MAINOSKYNÄT KUULAKÄRKI Sivu: BARON recycled 37 BLADE 26 CURVE touch 27 EZEE CLICK 30 FLOW 13 FLOW anti-bacterial 14 GOLFER 32 HERCULES vehnä 5 HERCULES 7 HERCULES chrome 6 HERCULES touch 8 HERCULES de luxe 9 KICK 33 MAX chrome 17 MAX clip 16 MAX white 15 PET-BOTTLE PEN 21 POP 31 QUICK 25 RAJA 38 RAJA chrome 39 RAJA chrome silver 40 RAJA gold 40 SMART 28 SMART touch 29 SOLO pen 19 SURF QR 34 TWISTER 11 VEGETAL PEN 36 WAVE regular 35 WEB 24 X-GO 23 X5 41 4in1 42 MAINOSKYNÄT LYIJYTÄYTE/LYIJYKYNÄ CONDOR 43 LYIJYKYNÄ 46 SNICKRA 45 TIMMERMAN 44 MAINOSKYNÄT METALLI ARC 60 ARCHITECT 51 BITE 57 CELLO sapphire 59 COMFORT 50 DESIRE 47 MODUS 49 SOFTY 53 STERLING 61 VERONA 58 SHANGHAI 55 KAMPANJA- JA LAHJAESINEET Sivu: AURINKOLASIT blaze 69 AURINKOLASIT classic 64 AURINKOLASIT mix 65 AURINKOLASIT race 71 AURINKOLASIT sky 73 AURINKOLASIT sport 67 AURINKOLASIT style 75 AURINKOLASIT trend 70 AVAINRENGAS mittanauhalla 86 BARBLADE 84 JÄÄRAAPPA 83 HOOK 85 KENGÄNKIILLOTIN/HARJA 79 KENGÄNKIILLOTIN suorakulmio 78 KENGÄNKIILLOTIN pyöreä 78 KENKÄLUSIKKA 14cm 76 KENKÄLUSIKKA 59cm 76 KENKÄLUSIKKA 79cm 77 KIILLOTUSLUSIKKA 79 KIRJEKUOREN AVAAJA 90 KLEMMY 81 KORTTIRASIA 89 KRUUNUKORKINAVAAJA 83 KYNSIVIILA 91 KYNÄTELINE autoon 82 MATKALAUKKUTAGI 91 MEMOMATE 90 NÄYTÖNPUHDISTIN 87 PUHDISTUSLIINA 89 SETELIKLIPSI 88 STRETCHY-VENYTIN 80 TABLETTITELINE 87 TRIPLET-AVAAJA 84 TURVAVYÖLEIKKURI 82 WALLY 88 KONTTORIIN MUISTILEHTIÖ A5 97 MUOVITASKU A4 PP 93 MUOVITASKU A4 PVC 92 NYÖRIKANSIO A4 PP 94 PURISTINKANSIO A4 PP 95 STATUS lehtiönpäällys A5 98 STATUS portfolio 99 STATUS tablet 98 BJÖRKA AAMIAISSETTI ekalyckan 108 KENKÄLUSIKKA arta 112 LEIKKUULAUDAT krökling 110 SALAATTISETTI mölarp 106 TAPAS-SETTI tingkällan 104 TELINE klockarebolet 102

4 133 HERCULES vehnä Hyödyntämällä esim. vehnänkorren kaltaisia sadonkorjuujäämiä lisäaineena esim. perinteisissä muovituotteissa fossiilisten raaka-aineiden osuutta voidaan vähentää, mikä puolestaan vähentää hiilijalanjälkeä. Hercules vehnä on kynä, jonka raaka-aineista 40 % on kierrätettyä vehnänkortta, joka muuten päätyisi maatalousjätteeksi. Solo pen on siis todellinen ekoteko ilmaston puolesta.

5 Mainoskynät kuulakärki 133 HERCULES 133 HERCULES vehnä 133-500 luonnon 133-501 musta Hercules vehnä on todellinen ekoteko, sillä 40 % sen raaka-aineista on peräisin uusiutuvista vehnänkuiduista. 30x15 40x7 40x7 • Mustesäiliö: Standard • Muste: sininen • Paino: 13 g • Pituus: 145 mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1200 m

6 133 HERCULES chrome 30x15 40x7 40x7 133-001 valkoinen/musta 133-006 valkoinen/vihreä 133-009 valkoinen/sininen 133-004 valkoinen/punainen 133-102 täyskeltainen Hercules-kynä valkoisella rungolla ja kromatuilla yk- sityiskohdilla! Jos suunnittelet värikästä moniväripainatusta, tämä malli on erinomainen valinta, koska painojälki pääsee valkoisella pohjalla hyvin oikeuksiinsa. Minkä tahansa Hercules-kynän valitsetkin, laatu ja toiminnallisuus ovat taattuja. 133 HERCULES chrome HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 7 mm. • Mustesäiliö:Standard • Muste: sininen • Paino: 13 g • Pituus: 145 mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1200 m

7 133 HERCULES 133 HERCULES 30x15 40x7 40x7 133-101 täysmusta Mainoskynät kuulakärki 133-208 sininen 133-209 tummansininen 133-204 punainen 133-211 harmaa 133-212 oranssi 133-216 violetti 133-206 vihreä 133-213 hopea Valikoimaan kuuluu yhdeksän nykyaikaista metalliväriä. Kaikissa malleissa on lisäksi erittäin taipuisa mustalakattu metalliklipsi. Valittavanasi on yhdeksän upeaa väriä: kuusi raikkaan modernia metalliväriä, hillitymmät hopea ja metallinharmaa sekä intensiivisempi täysmusta. Mikä niistä on sinun? • Mustesäiliö: Standard • Muste: sininen • Paino: 13 g • Pituus: 145 mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1200 m

8 133 HERCULES touch 30x15 40x7 40x7 133-901 täysmusta 133-911 harmaa 133-913 hopea 133-906 vihreä 133-909 tummansininen 133-912 oranssi 133-904 punainen Hercules Touch on pohjimmiltaan sama kynä kuin Hercules, mutta siihen on lisätty käytännöllinen touch-toiminto. Valittavanasi on seitsemän upeaa väriä: neljä raikkaan modernia metalliväriä, hillitymmät hopea ja metallinharmaa sekä intensiivisempi täysmusta. Mikä niistä on sinun? • Mustesäiliö:Standard • Muste: sininen • Paino: 18 g • Pituus: 145 mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1200 m 133 HERCULES touch

Todellinen katseenvangitsija! Hercules -kynä, upea mattamusta lakkapinta ja kiiltävät yksityiskohdat ruusukultaa. Kynä henkilölle, joka kaipaa jotakin hieman epätavallisempaa. 9 133 HERCULES de luxe 30x15 40x7 40x7 133 HERCULES de luxe 133-701 musta Mainoskynät kuulakärki • Mustesäiliö:Standard • Muste: sininen • Paino: 13 g • Pituus: 145 mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1200 m

10 178 TWISTER Twister on uusi twist-kynämme, jota on saatavilla seitsemän eri väriä. Haluaisimme kutsua sitä kevytsarjalaiseksi, jolla on paljon potentiaalia. Toiminnallinen ja erittäin arvokas Erittäin arvokas kynä, joka ei maksa liikaa. Sopiva kynä sille, jolla on tarvetta suuremmille määrille mutta rajallisesti varoja projektiin.

11 178 TWISTER Muovikynä, jossa pyörivä mekanismi. Valittavana seitsemän eri väriä: Valkoinen ja musta kiinteä tai jokin viidestä kauniista läpinäkyvästä väristä. • Mustesäiliö:Standard • Muste: Blått • Paino: 7g • Pituus: 135mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0mm • Kirjoituspituus: ca.1200m 178 TWISTER 178-000 valkoinen (läpikuultamaton) 178-001 musta (läpikuultamaton) 178-202 keltainen 178-204 punainen 178-216 violetti 178-209 sininen 178-206 vihreä Mainoskynät kuulakärki 45x20 45x20 45x20 45x20 20x3

12 141 FLOW Erittäin suosittu Flow-kynämme on vuoden aikana lisännyt suosiotaan perheissä! Saatavilla on täysin musta vaihtoehto ja kaksi hienompaaa vaihtoehtoa hopean ja kullan värisinä. Saksalaisen Dokumentalin semi-gel-musteella ja sveitsiläisen Premecin TC-pallolla varustettu Flow on kynä, joka tanssii paperilla kuin taitoluistelija vastahiotulla jäällä!

13 Mainoskynät kuulakärki Arvokas ja erittäin helppokäyttöinen kynä, jossa on sievä kumikahva, sininen puoligeelimuste. Nyt myös hienolla hopea- tai kultapäällysteellä. 141 FLOW 50x6 50x6 30x4 45x15 15x15 HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 6 mm. 141 FLOW • Mustesäiliö:Standard • Muste: Sininen (matala viskositeetti) • Paino: 9 g • Pituus: 147 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/pussi • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 0,7 mm • Kirjoituspituus: n. 500 m 141-000 valkoinen 141-001 musta 141-213 hopea 141-214 kullanvärinen

14 141 FLOW anti-bacterial 141 FLOW anti-bacterial 50x6 50x6 30x4 50x15 15x15 Muovikynä antibakteerisella käsittelyllä ISO22196. Erittäin edullinen ja tyylikäs kynä valkoisella rungolla, läpinäkyvällä klipsillä ja miellyttävällä kumigripillä. Sininen semi-gel-muste tarjoaa ihanteellisen kirjoituskokemuksen. HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 6 mm. 141-100 valkoinen • Mustesäiliö:Standard • Muste: Sininen (matala viskositeetti) • Paino: 9 g • Pituus: 147 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/pussi • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 0,7 mm • Kirjoituspituus: n. 500 m

15 Mainoskynät kuulakärki 40x7 40x16 15x25 28x4 40x7 158 MAX white 158 MAX white HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 7 mm. 158-001 harmaa 158-006 vihreä 158-008 vaaleansininen 158-009 tummansininen 158-004 punainen 158-012 oranssi 158-000 väritön Tämä kynä on säilyttänyt viime vuosikymmenen ai- kana asemansa yhtenä markkinoiden eniten myydyistä mainoskynistä, ja se onkin monen käyttäjän suosikkikynä. Eikä ihme, sillä kynämallin etuihin kuuluvat erinomainen toiminnallisuus, puhtaat ja kirkkaat värit, pehmeä kuminen grippi ja suuri valikoima! Valkoinen, korkeakiiltoinen runko tarjoaa erinomaisen pohjan isoille ja värikkäille logoille. Miltä juuri sinun logosi näyttäisi Max White-kynässä? • Mustesäiliö:Parker-tyyppinen • Muste: sininen • Paino: 10 g • Pituus: 139 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1500 m

16 158 MAX clip 158 MAX clip 40x7 40x16 15x25 30x9 40x7 Nyt voit saada Max-kynän klipsiin vielä suuremman painatuksen! Kun logo tai viesti painetaan klipsiin, se on selkeästi näkyvissä myös silloin, kun kynä on tallessa rintataskussa! Miltä kuulostaisi hieno digitaalipainatus, joka antaa näkyvyyttä ja herättää uteliaisuutta? Millaisen painatuksen valitsisit omaan Max Clip-kynääsi? 158-709 valkoinen/tummansininen 158-706 valkoinen/vihreä 158-701 täysmusta 158-704 valkoinen/punainen 158-700 väritön HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 7 mm • Mustesäiliö:Parker-tyyppinen • Muste: sininen • Paino: 10 g • Pituus: 139 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/pakkaus • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1500 m

17 Mainoskynät kuulakärki 40x7 40x16 15x25 28x4 40x7 158 MAX chrome 158 MAX chrome HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 7 mm. Max-sarjan lippulaiva! Max Chromen kromatut yksityiskohdat ja rikkaat värit nostavat tutun Max-kynän uudelle tasolle ja antavat sille ylellisemmän ilmeen. Lisää logosi tai viestisi arvoiseensa kynään! 158-401 täysmusta 158-402 täyskeltainen 158-301 valkoinen/musta 158-306 valkoinen/vihreä 158-309 valkoinen/tummansininen 158-304 valkoinen/punainen 158-312 valkoinen/oranssi • Mustesäiliö:Parker-tyyppinen • Muste: sininen • Paino: 10 g • Pituus: 139 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1500 m

18 143 SOLO pen Hyödyntämällä esim. vehnänkorren kaltaisia sadonkorjuujäämiä lisäaineena esim. perinteisissä muovituotteissa fossiilisten raaka-aineiden osuutta voidaan vähentää, mikä puolestaan vähentää hiilijalanjälkeä. Solo pen on kynä, jonka raaka-aineista 40 % on kierrätettyä vehnänkortta, joka muuten päätyisi maatalousjätteeksi. Solo pen on siis todellinen ekoteko ilmaston puolesta.

19 Mainoskynät kuulakärki 143 SOLO pen 143-200 meleerattu Solo pen on todellinen ekoteko, sillä 40 % sen raaka-aineista on peräisin uusiutuvista vehnänkuiduista. 143 SOLO pen 45x25 45x25 45x25 60x14 50x7 50x7 25x5 HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 7 mm. • Mustesäiliö:Parker-tyyppinen • Muste: sininen • Paino: 10 g • Pituus: 142 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1500 m

20 PET Bottle Pen -kynän ympäristöystävällisyyden takeena kynät varustetaan valmiiksi painetulla kierrätyslogolla klipsin yläosassa. 112 PET-BOTTLE PEN Tiedämme, että ympäristöasiat ovat sinulle tärkeitä! Miksi et siis näyttäisi sitä? Valitsemalla kierrätetyistä PET-pulloistavalmistetunkynän, jonkaympäristövaikutuksetovat tavallisiakyniävähäisemmät,voitosoittaaympäristötietoisuuttasi. ”Toiminta ilman puhetta on parempi kuin puhe ilman toimintaa.”

21 112 PET-BOTTLE PEN PET-Bottle Pen on saatavilla seitsemässä eri värissä. Kuusi eri läpikuultavaa ja musta läpikuultamaton. Mainoskynät kuulakärki 112 PET-BOTTLE PEN 45x25 45x25 45x25 30x4 45x25 112-011 harmaa 112-101 musta (läpikuultamaton) 112-012 oranssi 112-000 väritön 112-004 punainen 112-009 sininen 112-006 vihreä • Mustesäiliö:Standard • Muste: sininen • Paino: 10 g • Pituus: 145 mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1200 m

22 Piste iin päällä.” Kromatun painonapin keskellä väripiste, joka on samanvärinen kuin itse kynä. Pieni, oikeastaan huomaamaton yksityiskohta, joka kuitenkin antaa kynälle ”sitä jotain”. Piste iin päällä.” Kromatun painonapin keskellä väripiste, joka on samanvärinen kuin itse kynä. Pieni, oikeastaan huomaamaton yksityiskohta, joka kuitenkin antaa kynälle ”sitä jotain”. 114 X-Go

23 114 X-Go X-Go on kaikessa yksinkertaisuudessaan kasvattanut suosiotaan, ja sillä on paljon uskollisia käyttäjiä, jotka valitsevat mallin uudelleen ja uudelleen. Jos etsit luotettavaa lähettilästä tuotemerkillesi, X-Go kannattaa ehdottomasti pitää mielessä. Kynä on saatavilla seitsemässä eri väriyhdistelmässä. 114 X-Go Mainoskynät kuulakärki 45x25 50x7 50x7 25x7 45x25 45x25 60x14 114-200 väritön 114-212 oranssi 114-204 punainen 114-209 tummansininen 114-208 vaaleansininen 114-206 vihreä 114-211 harmaa HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 7 mm. • Mustesäiliö:Parker-tyyppinen • Muste: sininen • Paino: 8 g • Pituus: 143 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/pussi • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n. 600 m

24 116 WEB Mitä saadaan, kun yhdistetään innovatiivinen design ja teknologia? Tyylikkäästi muotoiltu kynä, jonka kuvioitu grippi on valmistettu ”double injection” -tekniikalla. Mikä on sinun suosikkisi? Enemmän vai vähemmän hopeinen? 116-113 hopea 116 WEB 116-101 musta 40x6 40x6 20x2,5 • Mustesäiliö:Standard • Muste: sininen • Paino: 10 g • Pituus: 144 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1200 m

25 140 QUICK Laatukynä Hauserilta! Hauserin ainutlaatuisella Acu- Flow-kirjoitusjärjestelmällä! Matalan viskositeetin muste tarjoaa uskomattoman mukavan kirjoituskokemuksen. Kynässä on painomekanismi ja paljon tilaa painatuksille. Valkoinen runko ja värillinen painonappi viidessä värissä. 140 QUICK 50x6,5 50x6,5 40x25 50x14 Mainoskynät kuulakärki 140-012 valkoinen/oranssi 140-004 valkoinen/punainen 140-009 valkoinen/sininen 140-006 valkoinen/vihreä 140-001 valkoinen/musta HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 7 mm. • Mustesäiliö:Standard • Muste: Sininen (matala viskositeetti) • Paino: 9 g • Pituus: 143 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/pussi • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n. 1000 m

26 119 BLADE Tulevaisuus on täällä – ”Bladen” muodossa. Inno- vatiivinen ja futuristinen design, jonka joustava metallklipsi toimii myös painonappina. Kynän muotoilu on tyylikäs, mutta ei varasta huomiota logoltasi vaan päinvastoin korostaa sitä! 119 BLADE 45x7 45x7 45x25 55x15 119-001 musta 119-000 valkoinen HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 7 mm. • Mustesäiliö: Jumbo • Muste: sininen • Paino: 10 g • Pituus: 145 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n. 750 m

27 177 CURVE touch Kosketusnäyttöpään käyttö tuntuu luontevalta, koska kosketuspää on sijoitettu kynän kirjoituspäähän. Kynää on saatavilla varastosta viidessä eri väriyhdistelmässä, joista neljässä on korkeakiiltoinen valkoinen runko ja yksi on tyylikkään täysmusta. 177 CURVE touch 50x7 50x7 50x7 25x4 Mainoskynät kuulakärki 177-204 punainen 177-209 tummansininen 177-207 vihreä 177-201 täysmusta 177-212 oranssi HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 6 mm. • Mustesäiliö:Parker-tyyppinen • Muste: sininen • Paino: 13 g • Pituus: 143 mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/pussi • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1500 m

28 131 SMART Viestintä kynien avulla on fiksua, ja siitä tämä kynä on saanut nimensäkin: Smart! Kaarevasti muotoiltu muovikynä kromatuilla yksityiskohdilla ja kumisella gripillä, joka tarjoaa käyttömukavuutta. 131 SMART 43x7,5 43x7,5 131-100 valkoinen HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 7 mm. 131-101 musta • Mustesäiliö:Parker-tyyppinen • Muste: sininen Dokumental • Paino: 12 g • Pituus: 144 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1500 m

29 Kaarevasti muotoiltu muovikynä kromatuilla yksityis- kohdilla, metalliklipsillä ja kumisella gripillä, joka tarjoaa käyttömukavuutta. Viisi mallia värikkäisiin painatuksiin sopivalla valkoisella rungolla sekä täysmusta malli. 131 SMART touch 131 SMART touch 43x7,5 43x7,5 Mainoskynät kuulakärki 131-012 oranssi 131-004 punainen 131-009 sininen 131-006 vihreä 131-001 musta 131-000 valkoinen HUOM! Digitaalipainatus ainoastaan valkoiseen kynään, maksimikorkeus 7 mm. • Mustesäiliö:Special • Muste: sininen • Paino: 11 g • Pituus: 138 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n. 500 m

30 109 EZEE CLICK Tätä kynää ei suotta kutsuta ”hotellikynien ykkösek- si”. Oliko tämä sitten tavoitteena jo suunnitteluvaiheessa, sitä emme osaa sanoa. Joka tapauksesta kynästä on tullut todellinen supersuosikki monissa hotelleissa. Hyvän kynän tunnistaakseen ei kuitenkaan tarvitse ajella lähimpään hotelliin asti. Ezee Click -kynän mustesäiliön semi-gel-muste tekee kynän käytöstä suorastaan nautinnollista. 109 EZEE CLICK 45x25 45x25 45x25 45x25 109-101 täysmusta HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 7 mm. • Mustesäiliö:Standard • Muste: Sininen ”Accu Flow” • Paino: 7 g • Pituus: 142 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1500 m

31 Mainoskynät kuulakärki 127 POP Erittäin suosittu ja jo vuosien ajan paljon myynyt kynämalli. Edullisen hintansa vuoksi tämä kynä on erinomainen vaihtoehto mainoskynien ”suurkuluttajille”. Saatavilla kuusi erilaista huurrettua väriyhdistelmää sekä läpikuultamaton valkoinen ja musta. 127 POP 45x7 45x15 20x15 20x4 127-000 valkoinen (läpikuultamaton) 127-001 musta (läpikuultamaton) 127-500 väritön 127-502 keltainen 127-512 oranssi 127-504 punainen 127-509 sininen 127-507 vihreä HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 6 mm. • Mustesäiliö: Jumbo • Muste: sininen • Paino: 9 g • Pituus: 134 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/pussi • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n. 750 m

32 105 GOLFER Kun koolla ei ole väliä, tai kun koko on kaikkein tär- kein asia? Oli niin tai näin: Golfer on lyhyt mutta näppärä kaveri golfkentälle. 105 GOLFER 25x6 20x7 105-000 valkoinen • Mustesäiliö:Mini RJ41 • Muste: sininen Dokumental • Paino: 9 g • Pituus: 94 mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 2000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n. 1000 m

33 Mainoskynät kuulakärki Kick-kynän vauhdikas muotoilu on ajan hermolla. Hieman lyhyempi kumigrippi sijaitseejuuri oikealla paikalla ja tarjoaa täydellisen otteen. Värillinen grippi, painonappi ja koristekenttä klipsin alla antaa kynän ulkomuodolle eloa. 139 KICK 45x6 45x6 45x6 25x6 20x4 139 KICK 139-004 valkoinen/ punainen 139-008 valkoinen/ vaaleansininen 139-001 valkoinen/musta 139-101 täysmusta • Mustesäiliö:Standard • Muste: sininen • Paino: 8 g • Pituus: 140 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n. 600 m

34 102 SURF QR Kynä voi sanoa paljon, mutta puhtaasti teks- tinä ilmastavan tiedon määrä on kuitenkin rajoitettu. Muitakin vaihtoehtoja on olemassa! Yksi keino saada viestisi perille on painaa se QR-muodossa tämän kynän klipsiin. Älä välitä rajoituksista, sillä tämän kynän avulla mahdollisuutesi ovat rajattomat! 102 SURF QR 50x7 50x7 55x14 15x15 40x28 102-200 valkoinen HUOM! Digitaalipainatus vain klipsiin. • Mustesäiliö:Parker-tyyppinen • Muste: sininen • Paino: 10 g • Pituus: 139 mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1500 m

35 Mainoskynät kuulakärki Italia tunnetaan monista asioista: pizzasta, urheiluau- toista ja muodista. Mutta italialaiset osaavat myös valmistaa korkealaatuisia ja edullisia kyniä! Wave Regular on tästä erinomainen esimerkki. Wave-kynään voidaan tilata myös näyttävä kohopainatus (kts. kuva oikealla). Minimimäärä: 3000 kpl, toimitusaika n. 4 viikkoa. 126 WAVE regular 45x25 45x25 45x25 25x8 45x25 126 WAVE regular 126-200 väritön 126-202 keltainen 126-204 punainen 126-209 sininen 126-207 vihreä 126-000 valkoinen (läpikuultamaton) 126-001 Musta (läpikuultamaton) HUOM! Digitaali- ja moniväripainatuksella maksimikorkeus on 6 mm. • Mustesäiliö:Standard • Muste: sininen • Paino: 8 g • Pituus: 138 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1200 m

36 Tiedämme, että ympäristöasiat ovat sinulle tärkeitä! Miksi et siis näyttäisi sitä? Valitsemalla ympäristöystävällisistä ja biohajoavista materiaaleista valmistetun kynän, jonka ympäristövaikutukset ovat tavallisia kyniä vähäisemmät, voit osoittaa ympäristötietoisuuttasi. ”Toiminta ilman puhetta on parempi kuin puhe ilman toimintaa.” 149 VEGETAL PEN 50x8 50x8 50x12 20x25 30x6 149 VEGETAL PEN 149-500 väritön 149-512 oranssi 149-504 punainen 149-508 sininen 149-516 violetti 149-517 pinkki 149-506 vihreä • Mustesäiliö:Standard • Muste: sininen • Paino: 12 g • Pituus: 137 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1200 m

37 Mainoskynät kuulakärki Baron on todellinen kynämarkkinoiden palvelija ja on nyt saatavana ympäristöystävällisemmässä vaihtoehdossa. Tässä kynän runko kierrätettyä ABS-muovia. 301 BARON recycled 45x25 45x25 45x25 45x25 301 BARON recycled 301-401 musta 301-400 valkoinen 301-405 viininpunainen 301-408 sininen 301-406 vihreä HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 7 mm. • Mustesäiliö:Standard • Muste: sininen • Paino: 9 g • Pituus: 133 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1200 m

38 Italialainen laatukynä ajattomalla ja elegantilla retro- designilla. Saatavilla useissa eri malleissa ja väriyhdistelmissä. Kuvassa valkoinen korkeakiiltoinen runko ja värillinen muovikärki. 321 RAJA 25x8 25x8 45x26 45x26 45x26 45x26 321 RAJA 321-001 valkoinen/musta 321-006 valkoinen/vihreä 321-008 valkoinen/ kirkkaansininen 321-009 valkoinen/ tummansininen 321-005 valkoinen/ viininpunainen 321-004 valkoinen/ punainen 321-012 valkoinen/oranssi HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 7 mm. • Mustesäiliö: Jumbo • Muste: sininen • Paino: 10 g • Pituus: 139 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1200 m

39 Mainoskynät kuulakärki Italialainen laatukynä ajattomalla ja elegantilla retrodesignilla. Saatavilla useissa eri malleissa ja väri- yhdistelmissä. Kuvassa värillinen korkeakiiltoinen runko ja kromattu metallikärki. 321 RAJA chrome 25x8 25x8 45x26 45x26 45x26 45x26 321 RAJA chrome 321-100 valkoinen 321-104 punainen 321-109 tummansininen 321-101 musta HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 7 mm • Mustesäiliö:Parker-tyyppinen • Muste: sininen • Paino: 12 g • Pituus: 139 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 0,8 mm • Kirjoituspituus: n.6500 m

40 Italialainen laatukynä ajattomalla ja elegantilla retro- designilla. Saatavilla useissa eri malleissa ja väriyhdistelmissä. Kuvassa hopealakattu runko ja kromatut metalliosat ja tukeva korkeakiiltoinen runko ja kullanväriset metalliosat. 321 RAJA chrome silver/gold 25x8 25x8 45x26 45x26 45x26 45x26 321 RAJA chrome silver/gold 321-300 valkoinen 321-301 musta 321-509 hopea/ tummansininen 321-501 hopea/musta 321-512 hopea/hopea HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 7 mm. • Mustesäiliö:Parker-tyyppinen • Muste: sininen • Paino: 12 g • Pituus: 139 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 0,8 mm • Kirjoituspituus: n.6500 m

41 Mainoskynät kuulakärki 136 X5 Täydellinen kynä niille, jotka tekevät paljon muistiin- panoja ja haluavat erotella ne esimerkiksi käyttämällä eri värejä. Tällä kynällä voit kirjoittaa ja piirtää peräti neljällä eri värillä. Lisäksi kynässä on lyijytäyte. Ja kynän päässä on luonnollisesti lyijyn kaveriksi tarvittava pyyhekumi. 136 X5 13x25 40x16 40x8 40x8 136-011 valkoinen/harmaa HUOM! Digitaalipainatuksella maksimikorkeus on 8 mm. • Mustesäiliö:Special • Muste: Sininen, musta, punainen ja vihreä • Paino: 16 g • Pituus: 149 mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n. 500 m

42 155 4in1 Täydellinen kynä niille, jotka tekevät paljon muistiin- panoja ja haluavat erotella ne esimerkiksi käyttämällä eri värejä. Kynä sisältää neljää eri väristä semi-gel-mustetta (sinistä, mustaa, punaista ja vihreää). Miellyttävä kirjoituskokemus nyt nelivärisenä! 40x30 25x16 25x8 25x8 155 4in1 ”Acu-Flow-kirjoitusjärjestelmä on monivuotisen kehitystyön ja jatkuvien parannusten tulos. Se on kaikkien aikojen pehmein ja kitkattomin kehittämämme kirjoitusjärjestelmä. Matalaviskoosisen musteen ja kestävän kärjen ansiosta kirjoituskokemus on ainutlaatuisen pehmeä ja miellyttävä.” 155-008 valkoinen/sininen • Mustesäiliö:Standard • Muste: Sininen, musta, punainen ja vihreä • Paino: 13 g • Pituus: 145 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n. 1000 m

43 Mainoskynät lyijytäyte/lyijykynä 290 CONDOR Condor on saatavilla viidessä eri väriyhdistelmässä, kaikissa kolme 0,7 mm HB-lyijyä/kynä. 290 CONDOR 45x10 20x20 25x4 290-004 valkoinen/punainen 290-008 valkoinen/sininen 290-006 valkoinen/vihreä 290-001 valkoinen/musta 290-101 täysmusta • Lyijy: HB (3 kpl/kynä) • Pituus: 154 mm • Paino: 7 g • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Halkaisija: 0,7 mm

44 106 TIMMERMAN Oli työn alla sitten ostoskeskus tai simppeli autoka- tos, timpurinkynälle on aina käyttöä. Valikoimassamme on värikkäille yrityslogoille sopivia valkoisia kyniä, mutta myös klassisen punaisia timpurinkyniä. 106 TIMMERMAN 50x7 106-000 valkoinen 106-004 punainen • Lyijy: HB (1 kpl/kynä) • Pituus: 173 mm • Paino: 9 g • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 2000 kpl/laatikko • Paksuus: 4x2 mm

45 134 SNICKRA Uuden sukupolven timpurinkynä uuden su- kupolven timpureille! Lyijytäytekynä, jossa yksi 2 mm pyöreä lyijy/kynä. Kynän hattu toimii kirjoitettaessa painonappina, minkä lisäksi sen päässä on teroitin, jolla lyijy voidaan teroittaa, kun se on kulunut liian tylsäksi tarkkuustyöhön. HUOM! Älä unohda tilata varalyijyjä. 134 SNICKRA 70x20 Mainoskynät lyijytäyte/lyijykynä 134-101 täysmusta 134-500 Varalyijyt, 5 kpl/putkilo HUOM! Moniväripainatuksella maksimikorkeus on 6,5 mm. • Lyijy: HB (1 kpl/kynä) • Pituus: 129 mm • Paino: 8 g • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Halkaisija: 2,0 mm

46 Klassinen pyöreä puinen lyijykynä, jonka päässä on pyyhekumi. Pituus 19 cm. Saatavilla myös lyhyt malli ilman pyyhekumia, pituus 8,5 cm. 160 LYIJYKYNÄ 160 LYIJYKYNÄ 19 cm ja 8,5 cm 45x17 55x17 160-100 valkoinen 160-102 keltainen 160-104 punainen 160-109 sininen 160-107 vihreä 160-111 hopea 160-101 musta 160-200 luonnonväri 107-200 luonnonväri HUOM! Moniväripainatuksella maksimikorkeus on 6 mm. • Lyijy: HB (1 kpl/kynä) • Pituus: 190 mm / 85 mm • Paino: 6 g / 3 g • Pakkaus/sisä: 500 kpl/1000 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 4000 kpl/8000 kpl laatikko • Halkaisija: 2,2 mm

47 219 DESIRE ”Acu-Flow-kirjoitusjärjestelmä on monivuotisen kehitystyön ja jatkuvien parannusten tulos. Se on kaikkien aikojen pehmein ja kitkattomin kehittämämme kirjoitusjärjestelmä. Matalaviskoosisen musteen ja kestävän kärjen ansiosta kirjoituskokemus on ainutlaatuisen pehmeä ja miellyttävä.” Runko eloksoitua alumiinia ja mukavaotteinen grippi. Uskomattoman soljuva kirjoitustuntuma kiitos mustesäiliön semi-gel-musteen ja 0,5 mm kuulan. Runko merkittävissä kulumattomalla kaiverruksella. Tästä kynästä voi hyvinkin tulla sekä oma että työtovereittesi uusi suosikki! 219 DESIRE 45x5 45x5 Mainoskynät metalli 219-213 hopea 219-204 punainen 219-208 sininen HUOM! Vain laserkaiverrus, maksimikorkeus 5 mm. • Mustesäiliö:Special • Muste: sininen (matala viskositeetti) • Paino: 10 g • Pituus: 137 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 0,7 mm • Kirjoituspituus: n.1500 m

48 Tyylkäs alumiinikynä, jossa on sievä painokiekko ja erilllinen mekanismi. Läpinäkyvät savunväriset yksityiskohdat yhdistettynä anonisoituun kynän runkoon, joka on väriltään mattamusta tai upean metallinharmaa. Moduksessa on aito Parker-patruuna, joka kestää pitkään. 223 MODUS

HUOM! Vain laserkaiverrus, maksimikorkeus 5,5 mm 80x5,5 80x5,5 49 Mainoskynät metalli 223 MODUS 223-001 musta 223-011 harmaa Alumiinikynä, jossa on anonisoitu runko, väriltään mattamusta tai metallinharmaa. Merkintä tehdään tähän kynään ainoastaan laserkaiverruksella, jonka väri on vaaleanharmaa. 223 MODUS • Mustesäiliö:Parker-tyyppinen • Bläck: sininen • Paino: 18g • Pituus: 141mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 500 kpl/laatikko • Kuula: 1,0mm • Kirjoituspituus: n.1500m

50 144 COMFORT Tukeva ja kirjoittajalle miellyttävä alumiinikynä metalliklipsillä ja miellyttävällä kumigripillä. Varastossamme on kolme värivaihtoehtoa. Parker-tyyppinen suuri mustesäiliö sinisellä musteella. 144 COMFORT 45x7,5 45x7,5 144-008 sininen 144-004 punainen 144-001 musta • Mustesäiliö:Parker-tyyppinen • Muste: sininen • Paino: 18 g • Pituus: 143 mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 500 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1500 m HUOM! Vain laserkaiverrus, maksimikorkeus 6 mm

51 142 ARCHITECT Anodisoitu alumiinikynä kromikoristeilla ja erittäin joustavalla metalliklipsillä. 142 ARCHITECT 50x6 50x6 142-001 musta 142-004 punainen 142-008 sininen • Mustesäiliö:Parker-tyyppinen • Muste: sininen • Paino: 15 g • Pituus: 145 mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 500 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1500 m Mainoskynät metalli HUOM! Vain laserkaiverrus, maksimikorkeus 6 mm

52 Softy on saatavilla viidessä eri värissä. Kaikissa on sama pehmeä kumirunko ja kauniit kromatut yksityiskohdat. Kaiverruksesa rungon kromattu pohja tulee äkyviin. Anna logosi hehkua! 216 SOFTY

53 216 SOFTY Kumipinnoitettu alumiinikynä kromatuilla yksityiskoh- dilla. Kumipinnan alla on kromattu pohja, joka tulee esiin kaiverruksessa ja saa logosi loistamaan kilpaa kromattujen yksityiskohtien kanssa. 216 SOFTY 80x5 80x5 Mainoskynät metalli 216-212 oranssi 216-204 punainen 216-208 sininen 216-207 vihreä 216-201 musta HUOM! Vain laserkaiverrus, maksimikorkeus 5 mm • Mustesäiliö:Parker-tyyppinen • Muste: sininen • Paino: 17 g • Pituus: 141 mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 500 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1500 m

54 Shanghai toimii yhtä hyvin laserkaiverruksessa kuin tulostaa logosi. Bambu on menossa erittäin hyvä raaka-aine kasvaa, se kasvaa valtavasti nopeasti ja niin absorboi monta kertaa enemmän hiilidioksidia kuin vastaava määrä puita, mikä on merkittävää kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. 222 SHANGHAI

55 Mainoskynät 222 SHANGHAI Bambuvartinen kynä metalliklipsillä. Yksityiskohdat tummanharmaata metalliväriä. Ympäristöystävällinen vaihtoehto, jonka kynävarsi tehdään viljellystä bambusta. 222 SHANGHAI 50x7 50x7 50x18 35x20 222-100 bambu HUOM! Laserkaiverruksella maksimikorkeus on 7 mm. • Mustesäiliö:Parker-tyyppinen • Muste: sininen • Paino: 19 g • Pituus: 140 mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 500 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n. 1400 m

56 Mattamusta kynävarsi luo upean vastakohdan kynän kromikoristeille. Hanki ainutlaatuinen liikelahja lisäämällä kynään kotelo, esim. Torino-kotelomme, jonka voi myös koristella upealla digitaalipainatuksella! Lisätietoa kotelosta löydät sivulta 62. Vielä ainutlaatuisemman ulkoasun kynillesi saat laserkaiverretulla logolla. Kaiverruksen väri on alumiini, ks. yllä. Ainutlaatuisen ulkonäkönsä lisäksi kaiverrus on käytännössä kulumaton. Kauan eläköön logosi! HUOM! Pienemmän kaiverruksen voi tehdä myös klipsiin, esim. www-osoitteen.

57 Mainoskynät metalli 145 BITE kuulakärki / täytekynä Futuristinen alumiinikynä, jonka joustava metalliklipsi toimii myös painonappina. Saatavilla sekä kuula- kärkikynänä että lyijytäytekynänä (0,5 mm). Soveltuu erino- maisesti yhdistettäväksi esim. Torino-kynäkoteloomme. 145 BITE kuulakärki / lyijytäyte 45x25 45x25 45x25 45x25 145-001 musta (kuulakärki) 145-501 musta (täytekynä) HUOM! Moniväripainatuksella ja laserkaiverruksella maksimikorkeus on 6,5 mm. • Mustesäiliö:: Parker-tyyppinen • Muste sininen • Paino: 17g • Pituus: 144mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 500 kpl/laatikko • Kuula: 1,0mm / 0,5mm • Kirjoituspituus: ca.1500m / -

58 201 VERONA 201 VERONA 45x7,5 45x7,5 45x16 Tukeva metallikynä, jossa kiertomekanismi ja ergo- nomisesti muotoiltu grippi, joka takaa erinomaisen käyttömukavuuden. Runko kiiltävän musta tai mattahopea. Molemmissa kromatut yksityiskohdat. Laserkaiverruksesta tulee molemmissa kynissä krominvärinen. 201-013 hopea 201-001 musta HUOM! Laserkaiverruksella maksimikorkeus on 7 mm. • Mustesäiliö:Cross-tyyppinen • Muste: sininen • Paino: 24 g • Pituus: 138 mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 500 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n. 1400 m

59 Mainoskynät metalli Runko eloksoitua alumiinia ja mukavaotteinen grippi. Uskomattoman soljuva kirjoitustuntuma kiitos mustesäiliön semi-gel-musteen ja 0,7mm kuulan. Runko merkittävissä kulumattomalla kaiverruksella. Tästä kynästä voi hyvinkin tulla sekä oma että työtovereittesi uusi suosikki! 221 CELLO sapphire 221 CELLO sapphire 45x5 45x5 HUOM! Vain laserkaiverrus, maksimikorkeus 5 mm. 221-013 hopea 221-011 harmaa 221-008 sininen • Mustesäiliö:Cello LP 3000 • Muste: sininen (easy flow) • Paino: 9 g • Pituus: 138 mm • Pakkaus/sisä: 100 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 1000 kpl/laatikko • Kuula: 0,7 mm • Kirjoituspituus: n.1500 m

60 Tyylikkään kaunis, kiiltävän musta metallikynä kroma- tuilla yksityiskohdilla ja kaarevalla, joustavalla klipsillä. Laserkaiverruksesta tulee krominvärinen. Kun kyniin tilataan merkintä, ne toimitetaan kartonkirasiassa (s. 63) ilman lisäkuluja. 218 ARC 218 ARC 35x7 35x7 30x25 218-001 musta HUOM! Moniväripainatuksella ja laserkaiverruksella maksimikorkeus on 6,5 mm. • Mustesäiliö:Parker-tyyppinen • Muste: sininen • Paino: 27 g • Pituus: 145 mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 500 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1500 m

61 Mainoskynät metalli Tukevan muhkea, kiiltävän musta metallikynä kroma- tuilla yksityiskohdilla ja joustavalla klipsillä. Laserkaiverruksesta tulee krominvärinen. Kun kyniin tilataan merkintä, ne toimitetaan kartonkirasiassa (s. 63) ilman lisäkuluja. 213 STERLING 213 STERLING 35x8 35x8 35x25 213-001 musta HUOM! Moniväripainatuksella ja laserkaiverruksella maksimikorkeus on 7 mm. • Mustesäiliö:Parker-tyyppinen • Muste: sininen • Paino: 36 g • Pituus: 141 mm • Pakkaus/sisä: 50 kpl/rasia • Pakkaus/ulko: 500 kpl/laatikko • Kuula: 1,0 mm • Kirjoituspituus: n.1500 m

62 300 KYNÄKOTELOT TORINO 176x57 300-600 valkoinen (yhdelle kynälle) 300-610 valkoinen (kahdelle kynälle) Anna lahjalle lisäarvoa lahjoittamalla kynät tyylik- käässä kynäkotelossa! Torino-kotelomme on saata- villa sekä yhden että kahden kynän kokoisena. Jos haluat antaa todella ainutlaatuisen lahjan, myös kotelon kansi voidaan koristaa upealla digitaalipainatuksella. HUOM! Kun tilaat kynät ja kotelon yhtä aikaa, toimitamme luonnollisesti kynät valmiiksi kotelossa ilman lisämaksua!

63 300 KYNÄKOTELOT Edullinen kynäkotelo läpinäkyvää muovia, yhdelle kynälle. 300-500 läpikuultava Kynäkotelo mustaa kartonkia. Käännettävä sisä kotelo, sopii yhdelle tai kahdelle kynälle. 300-301 musta Kynäkotelomuovia, kahdelle kynälle.Mustapohja ja kirkas kansi. 300-201 musta Kartonkikotelo mustaa kartonkia, yhdelle kynälle. Nostaa lahjan arvoa ja suojaa samalla kynää. Toimitetaan maksutta monien metallikyniemme kanssa, kun kyniin tilataan painatus tai kaiverrus. 300-411 musta

64 415 AURINKOLASIT classic 415-101 musta HUOM! Älä unohda säilytyspussia! 415-100 valkoinen Klassisen ajaton aurinkolasimalli. Sopii niin pojille kuin tytöillekin, sekä nuorille että vanhoille. Luonnollisesti CE-merkityt ja UV 400 -suojatut. Erittäin korkealaatuiset ”mainoslasit”! 40x7 416-001 premium/musta 416-101 basic/musta

65 Kampanja- ja lahjaesineet 415 AURINKOLASIT mix 415-400 valkoinen/musta HUOM! Älä unohda säilytyspussia! Kapea malli, jossa mustat kehykset ja valkoiset sangat. Aurinkolasit ovat luonnollisesti CE-merkityt ja UV 400 -suojatut. Erittäin korkealaatuiset ”mainoslasit”! 40x5 416-001 premium/musta 416-101 basic/musta

66 Jotta aurinkolasit pysyvät paikoillaan esi- merkiksi lenkkeillessä on tärkeää, että ne eivät paina liikaa. Sport-mallimme painaa vain 28 g, ja kumiset nenätyynyt takaavat, että aurinkolasit istuvat miellyttävästi kuin nenä päässä. Täydellinen valinta myös lasketteluun ja muuhun talvipuuhailuun. Tiesitkö muuten, että lumi heijastaa noin 90 % enemmän auringonvaloa kuin kesämaasto? 415 AURINKOLASIT sport Pyöräillessä aurinkolaseista on paljon muutakin hyötyä, kuin suojaus auringonvalolta. Ne tarjoavat silmille myös erinomaisen tuulensuojan. Ja kukapa ei haluaisi suojata silmiään esim. siitepölyltä ja muulta ilmassa lentävältä?

67 Kampanja- ja lahjaesineet 415 AURINKOLASIT sport HUOM! Älä unohda säilytyspussia! 415-201 musta Tyylikäs,urheilullinenjaerittäinmiellyttävämalliaktiiviseenvapaa-ajanviettoon. Soveltuvat sekä kesä- että talvikäyttöön. Suojausluokan 3 peililinssit UV 400-suojalla. 25x7 416-001 premium/musta 416-101 basic/musta

Aurinkolasit, joissa sievät sangat mattamustalla pinnoitteella sekä kehykset harmailla kumilisäkkeillä mukavuuden lisäämiseksi. Kategorian 3 linssit, jotka ovat erinomaiset erittäin aurinkoisina päivinä, sillä ne päästävät läpi vain 8-18 % UV-valosta. Täyttää standardin ISO 12312-1 ja on tietysti UV400-suojattu. 68 415 AURINKOLASIT blaze

415-601 musta 69 Kampanja- ja lahjaesineet 415 AURINKOLASIT blaze Tyylikkäät mattamustat unisex-malliset aurinkolasit, joiden kehyksissä on kumilisäkkeet mukavuuden lisäämiseksi. HUOM! Älä unohda säilytyspussia! 416-001 premium/musta 416-101 basic/musta 40x5,5

70 415 AURINKOLASIT trend 415-001 musta 415-000 valkoinen Aurinkolasit sinulle, joka pidät hieman sporttisemmasta tyylistä. Valitse raikkaan valkoinen tai tyylikkään musta väri. Luonnollisesti CE-merkityt ja UV 400 -suojatut. Erittäin korkealaatuiset ”mainoslasit”! 30x10 HUOM! Älä unohda säilytyspussia! 416-001 premium/musta 416-101 basic/musta

71 Kampanja- ja lahjaesineet 415 AURINKOLASIT race 415-301 musta HUOM! Älä unohda säilytyspussia! Tyylikäs malli, jossa hopeanvärinen metallikehys ja mustat muovisangat. Luonnollisesti CE-merkityt ja UV 400 -suojatut. Erittäin korkealaatuiset ”mainoslasit”! 30x8 416-001 premium/musta 416-101 basic/musta

Pilottimalli mustilla metallisangoilla, yhtä nykyaika- iset tänäänkin kuin vuosikymmeniä sitten. Hieman leveämmät kehykset, joissa on tilaa logollenne. Kategorian 3 peililinssit, jotka ovat erinomaiset erittäin aurinkoisina päivinä, sillä ne päästävät läpi vain 8-18 % UV-valosta.// 72 415 AURINKOLASIT sky Sky-aurinkolaseissa on ohuet ja kapeat sangat mustaksi lakattua metallia sekä läpinäkyvät ja säädettävät nenäpidikkeet mukavuuden lisäämiseksi. Täyttää standardin ISO 12312-1 ja on tietysti UV400-suojattu.

415-701 musta Perinteiset pilottimalliset aurinkolasit mustaksi lakatuilla metallisangoilla. Merkintä tehdään kaivertamalla kehykseen. 73 415 AURINKOLASIT sky Kampanja- ja lahjaesineet HUOM! Älä unohda säilytyspussia! 416-001 premium/musta 416-101 basic/musta 40x5

74 Style on ohut ja kapea metallikaari. Savunväriset linssit luokassa 3, mikä on erinomaista hyvin aurinkoisina päivinä, jolloin ne päästävät sisään vain noin 8-18% UV-valosta. 415 AURINKOLASIT style Kaiverrettu logo toimii hyvin tummassa pronssissa värjäsi kuoret.

75 415 AURINKOLASIT style Aurinkolasit klassisessa unisex-mallissa, tumma pronssivärinen metallinen silmälasikehys ja mustat muovikuoret. Luonnollisesti CE-merkityt ja UV 400 -suojatut. 45x6 415-511 pronssi HUOM! Älä unohda säilytyspussia! 416-001 premium/musta 416-101 basic/musta

76 652 KENKÄLUSIKKA 59 cm Kenkälusikka on oiva apuri kenkien pukemisessa. Se paitsi helpottaa kenkien jalkaan vetämistä, myös suojaa kengän kannan vuoria. Pitkässä kenkälusikassamme (59cm)on hyvä painatuspinta logolle, ja sen avulla on helppo ylettyä auttamaan kengät jalkaan. 652-100 valkoinen (läpikuultamaton) 652-104 Punainen (läpikuultamaton) 652-109 Sininen (läpikuultamaton) 652-101 Musta (läpikuultamaton) 150x15 50x10 Painatus ulkopuolelle Painatus sisäpuolelle 652-000 valkoinen 652-001 musta 652 KENKÄLUSIKKA 14 cm Kenkälusikka on oiva apuri kenkien pukemisessa. Se paitsi helpottaa kenkien jalkaan vetämistä, myös suojaa kengän kannan vuoria. Lyhyessä kenkälusikassamme (14 cm) on hyvä painatuspinta logolle, ja se on kätevä ottaa myös mukaan matkalle. 60x20

77 Kampanja- ja lahjaesineet 652-700 valkoinen 652-701 musta 652 KENKÄLUSIKKA 79 cm Kenkälusikka on oiva apuri kenkien pukemisessa. Se paitsi helpottaa kenkien jalkaan vetämistä, myös suojaa kengän kannan vuoria. Pisimmässä kenkälusikassamme (79 cm) on hyvä painatuspinta logolle, ja sen avulla on helppo ylettyä auttamaan kengät jalkaan vaikka seisten. 50x10 Painatus ulkopuolelle Painatus sisäpuolelle 150x15

78 Kun pidät hyvää huolta kengistäsi, sen huomaavat myös muut! Klassisen pyöreässä kengänkiillotepurkissa on hyvin tilaa mainokselle, ja se on helppo pakata mukaan matkoille. 40 60x20 654 KENGÄNKIILLOTIN suorakulmio Kun pidät hyvää huolta kengistäsi, sen huomaavat myös muut! Suorakulmion muotoisessa kengänkiillokkeessa on kaksi toimintoa ja erittäin paljon tilaa mainospainatukselle. Toisella puolella on varsinainen kiilloke ja toisella kiillotuspinta. 654-000 valkoinen 653 KENGÄNKIILLOTIN pyöreä 653-000 valkoinen 653-001 musta

79 Kampanja- ja lahjaesineet 655 KIILLOTUSLUSIKKA Ainutlaatuinen tuote, jossa yhdistyvät kengäkiillotin ja kenkälusikka. Voit painattaa viestisi tai logosi sekä kenkälusikkaan että kiillokkeen kanteen. Kokonaispituus on alle 16 cm, joten kiillotuslusikka mahtuu helposti mukaan matkalaukkuun. 655-000 valkoinen 655-001 musta 50x15 40 656 KENGÄNKIILLOTIN/HARJA Ainutlaatuinen tuote, jossa yhdistyvät kengänkiilloke ja harja, joka sopii esimerkiksi mokkakenkien puhdistamiseen. Voit painattaa viestisi tai logosi kiillokkeen kanteen. Täydellinen tuote matkailijalle. 656-001 musta 40

80 460 STRETCHY-VENYTIN Kun annat lahjaksi treenivälineen, annat samalla vastaanottajalle tunteen siitä, että välität. Helppokäyttöisellä ”Stret- chy”-treenivälineellä voit tehdä niin lihasharjoituksia kuin venytys- ja kuntoutusharjoituksia. Kompaktin kokonsa ansiosta Stretchy kulkee myös kätevästi mukana. Pidä kunnostasi ja lihaksistasi hyvää huolta käyttämällä Stretchy-venytintä säännöllisesti. 460-000 valkoinen 45x18

81 Kampanja- ja lahjaesineet 461 KLEMMY Käsitreenilaite ”Klemmy” kulkee helposti mukanasi minne menetkin. Pidä kunnostasi ja lihaksistasi hyvää huolta käytt- ämällä tätä laitetta säännöllisesti. Klemmyn avulla vahvistat käsiäsi osin ennaltaehkäisevästi mutta myös kuntoutuksena vammoihin. Klemmyn mukana tulee n. 21kg painava vastus, ja siihen on helppoa lisätä logonne. 461-001 musta 30x10 30x10

82 406 TURVAVYÖLEIKKURI 406-000 valkoinen 55x12 Kolarin sattuessa (mitä toivottavasti ei koskaan tule tapahtumaan) turvavyöleikkuri voi tulla tarpeeseen. Leikkuri kiinnite- tään mukana tulevalla tarranauhalla helppopääsyiseen paikkaan auton sisällä. Leikkurin avulla pääset helposti ja nopeasti irti turvavöistä, ja se käy tarvittaessa myös auton ikkunan rikkomiseen. 503-001 musta 503-000 valkoinen 503 KYNÄTELINE autoon Kätevä ja käytännöllinen kynäteline autoon. Enää sinun ei tarvitse etsiä istuimen alle pudonneita kyniä. Kynätelineen kiinnittämiseen ei tarvita ruuveja tai teippejä, vaan se ”nipistetään” kiinni kojelaudan ilmastointiritilään. Nerokkaan rakenteensa ansiosta pidike sopii lähes autoon kuin autoon. 25x10

370-200 valkoinen (läpikuultamaton) 105x85 Jääraappa muotoon ruiskutettua styreenimuovia, leikatut nurkat. Koko 10 x 12 cm ja paksuus 2,5 mm. Saatavilla viidessä (läpikuultamatonta) väriä, kevyesti huurrettu pinta. 370-202 keltainen (läpikuultamaton) 370-204 punainen (läpikuultamaton) 370-208 sininen (läpikuultamaton) 370-201 musta (läpikuultamaton) 370 JÄÄRAAPPA 83 Kampanja- ja lahjaesineet 335 KRUUNUKORKINAVAAJA 335-000 valkoinen 335-001 musta Klassinen kruunukorkinavaaja,, jossa toisella puolella suljin. Arvostettu lahja hyvällä painatuspinnalla. 40x30

84 558 TRIPLET-AVAAJA 558-000 valkoinen 558-001 musta Janottaako? Mitä vain mielesi tekeekin, ”Triplet” auttaa avaamisessa. Sen voi myös kiinnittää kätevästi avainrenkaaseen. 30x15 413 BARBLADE 413-013 teräs Klassinen baarimikon pullonavaaja 18/0 ruostumattomasta teräksestä. Toisessa päässä on pullonavaaja ja toisessa päässä pyöreä reikä. Reikäpuolen avulla voit helposti poimia pulloja jääpalojen seasta, mutta myös tehdä vaikutuksen vieraisiisi pyörittelemällä sitä taidokkaasti sormenpään ympärillä! 90x30

85 Kampanja- ja lahjaesineet 462 HOOK ”Karabiininkoukku Hook”auttaapitämäänvedenainahelposti saatavilla.Kiinnitäseselkärep- puun vaelluksella, urheilukassiin treeneissä, rantakassiin tai vaikkapa golfbägiin. Lisäksi todella kuumia kesäpäiviä varten on myös mukana pidike pienempää käsipyyhettä varten hikipisaroiden kuivaamiseksi otsalta. Erittäin paljon tilaa logollenne! 462-001 musta/valkoinen 25x20 30x15

86 545 AVAINRENGAS mittanauhalla 545-000 valkoinen Muovinen avainrengas, jossa metallinen 1 m mittanauha. 20 20x20

87 Kampanja- ja lahjaesineet 407 NÄYTÖNPUHDISTIN Hämärtyykö tietokoneesi näyttö ajan myötä? Ehkä se on vain pölyinen? Näytönpuhdistimella pyyhit näytön puhtaaksi helposti. 407-000 valkoinen 407-001 musta 50x14 365 TABLETTITELINE Näppärä kokoontaitettava teline iPadille tai muille taulutietokoneille. 365-000 valkoinen 55x25

88 Pidä setelit järjestyksessä tämän tyylikkään seteliklipsin avulla. Ruostuma- tonta terästä. 412 SETELIKLIPSI 40x15 412-013 teräs Kova mutta kätevä alumiinilompakko, jossa kuusi taskua ajo- ja luottokorteille. Wallyyn mahtuvat luonnollisesti myös setelit. Varastotuote, saatavilla mustana ja valkoisena. Painatus tai kaiverrus. Wallysta saadaan yksilöllisempi kanteen tehtävällä kaiverruksella. 350 WALLY 350-000 valkoinen 350-001 musta Tryck 60x20 Lasergravyr 80x50

89 Kampanja- ja lahjaesineet Näyttääkö maailma suttuiselta? Puhdistusliinamme kirkastaa näkösi! Liina sopii yhtä hyvin niin silmälasien kuin puhelimen näytön puhdistamiseen. Hyvä painatuspinta kannessa. 409 PUHDISTUSLIINA 409-000 valkoinen 70x25 Tyylikäs keinonahkainen käyntikorttirasia magneettisulkimella. Kaiverrus kannen metallireunukseen. 351 KORTTIRASIA 351-001 musta 60x5

90 Kätevä muovinen paperiveitsi, jossa hyvin tilaa mainokselle. Avaa kirjeet huomattavasti helpommin kuin sormi. 340 KIRJEKUOREN AVAAJA 340-000 valkoinen 45x20 552 MEMOMATE 552-000 valkoinen 552-009 sininen 552-001 musta 40x14 Näppärä jääkaappimagneetti, jonka kekseliäs rakenne ja voimakas magneetti mahdollistavat kahden eri muistilapun kiinnittämisen samanaikaisesti. Magneettia ei tarvitse edes irrottaa jääkaapin ovesta paperin kiinnittämiseksi. Liu’utat vain lappusen memomaten alle, joka pitää paperin paikoillaan jääkaapin ovea vasten.

91 Kampanja- ja lahjaesineet 404 KYNSIVIILA 404-000 valkoinen 404-001 musta Pieni ja kätevästi kokoontaitettava kynsiviila, jossa kaksi eri karheutta. Välttämä- tön kapine jokaiseen käsilaukkuun. Toimitetaan pienessä muovikotelossa. 50x12 50x12 45x12 442 MATKALAUKKUTAGI Matkalaukun muotoinen osoitekortti. Hyvä painatuspinta logolle. 442-000 valkoinen 40x20

RkJQdWJsaXNoZXIy MjYyNDk=